Miksi ja miten

Paljon on kulunut aikaa viime kirjoituksesta. Pahoittelen; blogi on jäänyt arjen hässäkkään, vaikkakin ajatuksia olisi ollut paperille asti paljonkin.

Juuri nyt mietin, mitä tehdä kun lähimmäinen ihminen aiheuttaa ahdistusta, pahan olon ja huolta. Mitä tehdä kun aikuinen heittäytyy marttyyriksi ja käyttää henkistä valtaa. Kun täysjärkinen ihminen uhkaa asioilla, joiden toteutumisesta et ole varma. Miten suojata itseään tällaisessa tilanteessa? Välinpitämättömyys ei auta/toimi, välimatka ei auta kuin hetkellisesti, noidankehä pyörii ja palaa. Olisi pakko löytää keino, jolla säilyttää oma tasapaino kaiken keskellä. Ehkä olisi parempi sanoa keinoja, yksi ja sama tapa kun ei joka hetkeen/tilanteeseen sovellu.

Kuten sanonta kuuluu, perhe on pahin ja paras. Itse olen nähnyt liikaa, toisaalta kenties juuri oikean määrän sitä pahinta. Päässyt paljon eteenpäin omassa kasvussani ja vahvistunut, kovettanut itseäni pakosta ja tarpeesta ja vetänyt rajoja. Silti murrun atomeiksi kun noidankehä palaa määrättyyn pisteeseen tai aalto saavuttaa tsunamin korkeuden ja iskeytyy rantaan. Onneksi tiedän, että vahvuutta minussa on sen verran paljon, että ikinä en murru totaalisesti, joka kerta vähemmän ja vähemmän. Silti tällä hetkellä kirjoitan tätä kyyneleet silmissä. Turhaudun ja kiukkuan, sisällä kuohuu tulivuoren verran ja raivo on suunnaton. Hän teki sen taas! Jättäen minut miettimään, miten tästä taas jatketaan ja miksi hän ei toimi! Äitini teki sen taas.

Advertisements

One thought on “Miksi ja miten

  1. Luin ajatuksesi, sopivasti, taas juuri siinä hetkessä että osui ja upposi! Tekisi mieleni sanoa että tiedän mistä puhut… Eilenaamulla heräsin painajaiseen että helikopteri syöksyy täydellä vauhdilla suoraan keittiön ikkunasta sisään…. Ei tullut rumihita mutta fiilis oli niin ahdistava ja todellinen… Unessa korostui pelko mennä katsomaan kuinka kopterissa olleille kävi ja toisaalta vaikeus saada hälyytetteyä apua; ei tapaa sormet puhelimelta oikeita numeroita vaikka kuinka yrittää… -Aikaa kuluu…
    Äidin kanssa on juuri nyt vaikea hetki, taas kerran: Kuvaan on astunut aina vaan enenevissä määrin syytökset, luulot ja epäilyt. Suoranaiset harhat. Mutta. Hän on oikeassa, kukaan vaan “ei usko”. Järkyttävää kun tajuaa mikä tuska ihmisellä on sisällään kun elää omaa totuuttaan, mihin en itse kuitenkaan voi mennä mukaan. Kuulen että minäkin toivon vaan tautinsa pahenevan. -Miksi toivoisin, tässä on helvettiä kylliksi ja vaikka muille jakaa…..
    Kieltämättä, mietin mistä ihmeestä revin ne tunteet joilla rakkaudella silittelen äitini harmaita hiuksia ja pitelen kädestä kiinni sitten, kun on sen aika.
    Vaikka kuinka tiedän että kyseessä on sairas ihminen tuntuu pahalta, satuttaa ja tunnen ajoittain suoranaista vihaa. -Tunnen TAAS olevani tilanteessa jossa en saakkaan tuntea omia tunteitani, ajatella omilla aivoillani vaan toinen kertoo miten asia on. Syyllistetään jos olet muuta mieltä. -Luulin sen painajaisen olleen jo elettyä elämää….
    Että menolippuja Marsiin, montako laitetaan!? -Kuka lähtee?
    Niinpä. Kai tää on yksi niistä myllyistä jonka läpikäyneenä selviää voittajana, vaan miten tuon kaiken kääntää rakkaudeksi ja kiitollisuudeksi?
    Sanna, isosti voimia ja tsemppiä, jos siitä on mitään apua että tiedät. -samoissa vesissä uidaan.
    Halauksin Tarja

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s